Alku aina hankalaa

Näyttää olevan ylivoimainen tehtävä laatia itselleen HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma.Tähän maisteriopintojen kuuluu pakollisina gradu40op + graduseminaari 10op. Näiden lisäksi pakollisia syventäviä valinnaisia kursseja vähintään 20 - 60op ja muita opintoja 10-50op (=aineopintoja, sivuaineopintoja). Yhteensä pitäisi saada 120op.
Aivan kuten arvelinkin, vaikeus on kurssien sovittaminen kahteen päivään.
Jos löytyy sopiva kurssi, päivä on väärä tai päinvastoin.
Voi tietysti valita mahdollisuuksien mukaan itsenäisesti verkossa suoritettavia kursseja, mutta nopeasti silmäillen näyttää, että niihin joutuu käyttämään aivan tuhottamasti aikaa.Ensin pitää tutustua aineistoon ja kun työtä rupeaa tekemään siinä pitää käyttää hirmuinen määrä annettuja artikkeleita ja aiheeseen liittyviä kirjoja. Sittenkin helpompaa istua luennolla ja kuunnella.
Vielä jos sattuu olemaan tällainen auditiivinen oppija eli oppii kuuntelemalla, niin ehkä luento kuitenkin parempi vaihtoehto. Ihminen kun haluaa aina päästä mahdollisimman vähällä.
Toinen vaihtoehto läpäistä kurssi, on tenttiä se. 3-5 englanninkielistä opusta iltalukemiseksi joka ikiseksi illaksi. Todella houkuttelevaa.

Rassaavaa on myös, että nyt kun periaatteessa olisi tilaisuus valita kaikkia itseään kiinnostavia sivuaineita, lähes kaikelle täytyy sanoa "kiitos ei".
Onnistuisi jos olisi päätoiminen opiskelija, mutta kun ei ole.
Tampereen yliopistossa on vapaa sivuaineoikeus.

Graduseminaari alkoi 8.9. ja siinä meitä on 9 ohjattavaa.Tapaamiset ovat aina maanantaisin ja tapahtuvat ihan IRL. Sen ohella keskustelua ja kommentointia käydään Moodle-oppimisalustalla. Vaatii kaikilta aktiivisuutta, mutta varmaan palvelee tarkoitustaan.Kukaan ei jää misään vaiheessa yksin työnsä kanssa, ja muiden kommentit ovat todella tervetulleita.
Itse tulee äkkiä sokeaksi omalle työlleen.

Osalla on jo aihe valmiina, mutta osa vielä miettii.
Itse olen ajatellut tehdä työni verkkopelaamisesta tai lähinnä kirjastohenkilökunnan suhtautumisesta ja asenteista pelaamista kohtaan kirjaston tiloissa.
Tutkimuskysymyksiä on vielä liian paljon eli karsintaa täytyy tehdä, ja miettiä tarkkaan mihin keskittyy.
Aihevalintaani on ehkä hieman vaikuttanut viime aikoina kirjastoissa käyty keskustelu pelien väkivaltaisuudesta, peliriippuvuudesta, ja joissakin kirjastoissa pelaajat ovat jopa moksineet toisiaan sadakseen pelivuoron.Se ei kuulosta hyvältä.
Toisaalta itseäni kiinnostaa henkilökunnan suhtautuminen pelaamiseen. Onko suhtautuminen positiivista vai negatiivista. Miksi useimmilla tuntuu olevan käsitys, että lapset ja nuoret pelaavat vain väkivaltapelejä, ja ovatko pelatut pelit todella aina väkivaltaisia? Miksi aina törmää lauseeseen "kirjaston ei tarvitse olla mikään peliluola".
Tai miksi jotkut kirjastot ovat kieltäneet pelaamisen kokonaan?
Löytyykö hyviä malleja millä tavalla pelaamisongelmista on selviydytty?
Toivottavasti vastauksia löytyy, ja saan rajattua työni muutamaan kysymykseen tai peräti yhteen, joka kai olisi tarkoituskin.

...mutta lopussa kiitos seisoo

-Pirjo-