Jonkinmoinen alku

Muutama viikko jo vierähtänyt.Välillä tuntuu, että kyllähän tämä tästä lähtee rullaamaan,mutta sitten taas iskee kauhea ahdistus, ja tunnelinpää on täysin pimeä. Vaikka kuinka suunnittelisi ja sovittaisi,niin kolmen tenttikirjan lukeminen yhteen tentiin tuntuu aivan ylivoimaiselta.Ei ole sellaista aikaa, että voisi istua alas ja pelkästään lukea, ja myös oppia siitä.Lukeminen tapahtuu junassa tai yöllä, ja yö ei ole todellakaan parasta aikaa lukemiseen Yöllä voi kyllä kirjoittaa kaikenlaista ja ajatus oikein lentää, mutta lukeminen vaivuttaa uneen tuota pikaa.
Ei ole ihan helppoa tuo tenttikirjojen metsästäminenkään, vaikka ns. ammattilaisena tuntee väylät, joita käyttää. Yksi kirja löytyy Helsingin opiskelijakirjastosta, yksi yleisestä, yksi Tampereelta ja yksi kasvatustieteellisen kirjastosta eli juosta saa paikasta toiseen. Siunatut Helmetin E-kirjat!!
Ensimmäisellä kerrallla en onnistunut lataamaan kirjaa,mutta toisella kerralla onnistui, ja sitten vain tulostin rallattamaan.Ei ole ympäristöystävällistä,mutta en kyllä kykenisi lukemaan näytöltä 266 sivua.
Kirjallisuuden kerääminen ja etsiminen myös gradua varten on alkanut, ja oma työpöytä alkaa olla ääriään myöten täynnä.Tarvitsisin pöytääni jonkinlaisen lisäsiiven, sillä tämä on vasta alkua.
HOPS alkaa olla valmis,mutta tulevaisuutta kun ei voi ennustaa, saattaa siihen matkan varrella tulla vielä muutoksia.
Gradun aihekin jo siinä pisteessä, että nyt en enää mieti muutanko aiheen joksikinmuuksi.Pysyn päätöksessäni enkä haikaile mitään muuta. Pitää oppia keskittymään olennaiseen.

Tällaista tällä kertaa, ja vaikka valitusta kuuluu, niin on tämä kyllä jollain hullulla tavalla virkistävääkin.Nyt kun työssäni olen ollut viime vuodet tekemisissä mediakasvatuksen kanssa, niin aivan selvästi mediaksvatus näkyy myös yliopisto-opetuksessa.Luin juuri kirjaa Informaatiolukutaito yliopisto-opetuksessa, ja siinä oli mm. artikkeli "mediakasvatuksen näkökulma informaatiolukutaitoon". Kirjastojen näkökulmasta tässä on hyvää se, että nyt on viimeinkin hoksattu, että kirjastojen tarjoama tiedonhaunkoulutus saattaa olla täysin irrallaan koulun opetussuunnitelmasta tai yliopistojen opetuksen sisällöistä. Kysyntä ja tarjonta eivät ole kohdanneet.
Kuopion yliopistossa ja yliopiston kirjastossa onkin asialle jo tehty jotain, ja siitäkin mielenkiintoinen Jarmo Saartin kirjoittama artikkeli samaisessa kirjassa. Samaan tapaan yleiset kirjastot voisivat toimia tiedonhaun opetuksen kanssa yhteistyössä koulujen kanssa.Toki tätä on jo tehtykin, mutta paljon on vielä tekemistä, jotta myös yleisissä kirjastoissa perinteinen lukutaito saisi rinnalleen kaikki uudet lukutaidon muodot.
Informaatiotutkimus, mediakasvatus ja kasvatustiede muodostavat kokonaisuuden, joista olen HOPSinikin rakentanut.
Kirjastotyö voi sisällöltään olla kaikkea tätä. Pidän sitä työn tekemisen kannalta suurena rikkautena.Rajat eivät tule aivan heti vastaan ellei niitä itse itselleen aseta.

Uusien ajatusten innoittamana
-Pirjo-

Alku aina hankalaa

Näyttää olevan ylivoimainen tehtävä laatia itselleen HOPS eli henkilökohtainen opintosuunnitelma.Tähän maisteriopintojen kuuluu pakollisina gradu40op + graduseminaari 10op. Näiden lisäksi pakollisia syventäviä valinnaisia kursseja vähintään 20 - 60op ja muita opintoja 10-50op (=aineopintoja, sivuaineopintoja). Yhteensä pitäisi saada 120op.
Aivan kuten arvelinkin, vaikeus on kurssien sovittaminen kahteen päivään.
Jos löytyy sopiva kurssi, päivä on väärä tai päinvastoin.
Voi tietysti valita mahdollisuuksien mukaan itsenäisesti verkossa suoritettavia kursseja, mutta nopeasti silmäillen näyttää, että niihin joutuu käyttämään aivan tuhottamasti aikaa.Ensin pitää tutustua aineistoon ja kun työtä rupeaa tekemään siinä pitää käyttää hirmuinen määrä annettuja artikkeleita ja aiheeseen liittyviä kirjoja. Sittenkin helpompaa istua luennolla ja kuunnella.
Vielä jos sattuu olemaan tällainen auditiivinen oppija eli oppii kuuntelemalla, niin ehkä luento kuitenkin parempi vaihtoehto. Ihminen kun haluaa aina päästä mahdollisimman vähällä.
Toinen vaihtoehto läpäistä kurssi, on tenttiä se. 3-5 englanninkielistä opusta iltalukemiseksi joka ikiseksi illaksi. Todella houkuttelevaa.

Rassaavaa on myös, että nyt kun periaatteessa olisi tilaisuus valita kaikkia itseään kiinnostavia sivuaineita, lähes kaikelle täytyy sanoa "kiitos ei".
Onnistuisi jos olisi päätoiminen opiskelija, mutta kun ei ole.
Tampereen yliopistossa on vapaa sivuaineoikeus.

Graduseminaari alkoi 8.9. ja siinä meitä on 9 ohjattavaa.Tapaamiset ovat aina maanantaisin ja tapahtuvat ihan IRL. Sen ohella keskustelua ja kommentointia käydään Moodle-oppimisalustalla. Vaatii kaikilta aktiivisuutta, mutta varmaan palvelee tarkoitustaan.Kukaan ei jää misään vaiheessa yksin työnsä kanssa, ja muiden kommentit ovat todella tervetulleita.
Itse tulee äkkiä sokeaksi omalle työlleen.

Osalla on jo aihe valmiina, mutta osa vielä miettii.
Itse olen ajatellut tehdä työni verkkopelaamisesta tai lähinnä kirjastohenkilökunnan suhtautumisesta ja asenteista pelaamista kohtaan kirjaston tiloissa.
Tutkimuskysymyksiä on vielä liian paljon eli karsintaa täytyy tehdä, ja miettiä tarkkaan mihin keskittyy.
Aihevalintaani on ehkä hieman vaikuttanut viime aikoina kirjastoissa käyty keskustelu pelien väkivaltaisuudesta, peliriippuvuudesta, ja joissakin kirjastoissa pelaajat ovat jopa moksineet toisiaan sadakseen pelivuoron.Se ei kuulosta hyvältä.
Toisaalta itseäni kiinnostaa henkilökunnan suhtautuminen pelaamiseen. Onko suhtautuminen positiivista vai negatiivista. Miksi useimmilla tuntuu olevan käsitys, että lapset ja nuoret pelaavat vain väkivaltapelejä, ja ovatko pelatut pelit todella aina väkivaltaisia? Miksi aina törmää lauseeseen "kirjaston ei tarvitse olla mikään peliluola".
Tai miksi jotkut kirjastot ovat kieltäneet pelaamisen kokonaan?
Löytyykö hyviä malleja millä tavalla pelaamisongelmista on selviydytty?
Toivottavasti vastauksia löytyy, ja saan rajattua työni muutamaan kysymykseen tai peräti yhteen, joka kai olisi tarkoituskin.

...mutta lopussa kiitos seisoo

-Pirjo-

Opiskelu alkanut

3.9. alkoi tutkimusmenetelmien kurssi 2op, jossa luennoitsijana Pertti Vakkari.
Jotenkin rauhallista ja mukavaa perusluennointia.
Olin ajatellut sijoittaa kaikki syksyn kurssit kahdelle peräkkäiselle päivälle,mutta tuottaa vaikeuksia.Jos löytyy sopiva kurssi se takuusti sijoittuu väärään päivään. Täytyy valita tenttejä, jolloin ei tarvitse välttämättä osallistua luennoille. Todennäköisesti tuo tutkimusmenetelmätkin täytyy vaihtaa verkossa suoritettavaksi. Ei ole järkeä matkustaa Tampereelle muutamaksi tunniksi.
Henkilökohtaisen HOPS:n laatiminen vaatii perusteellista tutustumista yliopiston tarjontaan, ja välillä tulee olo, että ei selviä siitä.
Täytyy osata tulkita erilaisia koodeja; Infos41, InfoA36, ja myös miettiä sitä mitkä kokonaisuudet parhaiten tukisivat omaa gradua.
Toisaalta ahdistusta lisää myös valtava tarjonta, jolle pääasiassa täytyy sanoa "kiitos ei". Työn ohella ei ole aikaa perehtyä kaikkeen, ja omat työvuodetkin vähenevät kiihtyvällä vauhdilla.
Pitää siis valita järkevästi ja taloudellisesti.

Graduseminaari alkoi tänään, ja siinä meitä on 9 opiskelijaa Eero Sormusen ohjauksessa. Tässä graduhommassa tehdäänkin nykyään niin, että sitä ei jätetäkään viimeiseksi vaan sen työstäminen aloitetaan heti. Valitut opintokonaisuudet tukevat sen tekemistä koko ajan, ja tuon seminaarin tarkoitus on oppia muiden ryhmäläisten tekemisistä, ja saada itse ryhmältä palautetta omaan työhönsä. Hyvin järkevää.
Jostain syystä tuon gradun tekeminen ei minua erityisemmin huoleta, sillä muistissa on vielä opinnäytetyön tekeminen Turun ammattikorkeakouluun 2006. Sen suurempaa puristusta ja ahdistusta tuskin enää voi tulla kuin sen työn tekeminen aiheutti.Tein monia virheitä, joita toivon mukaan nyt osaan välttää. Ensimmäinen ja tärkein tutkimusaiheen rajaus. Toinen virheeni oli päätös tehdä koko työ loppuun kesän aikana. No, aikaa siihen olikin ehkä hieman enemmän käytettävissä kun käytti vuosilomaansa,mutta ei tietystikään ollut ohjausta eli alkoi mennä pahasti sivuraiteelle. Syksyn tullen delete olikin kovassa käytössä.
Lopputulos oli sitten sitä mitä oli. Ei voinut olla tyytyväinen,mutta enempään eivät voimat riittäneet, ja silloin tuntui tärkeältä päästä siitä vain eroon.

Aihevalinnan omaan graduuni olen jo tehnyt (pienellä varauksella), ja olenkin päättänyt keskittyä pohdiskelemaan miksi kirjastoissa suhtaudutaan verkkopelaamiseen kovin kriittisesti ja kielteisesti. Vaikuttaako siihen, että pelien sisältöjä ei tunneta, itse ei pelata, pelaamisesta aiheutuu melua, pelit ovat väkivaltaisia, edustavat pelkästään viihdettä eli eivät sovi kirjastoon vai mitkä ovat ne syyt, jotka saavat aikaan lappuja koneille "Pelaaminen kielletty".
Itse niin mielelläni näkisin kylttejä "Meillä saa pelata - tervetuloa myös aikuiset!"

Tämän sitten näkee mitä tästä tulee:)

Näihin ajatuksiin ja tunnelmiin
- Pirjo -

"Simppeliyskonsultti"

Simppeliyskonsultti ei ole suinkaan oma keksintöni,mutta olen tähän termiin hyvin viehättynyt.
Mika Mannermaa on teoksessaan Jokuveli – Elämä ja vaikuttaminen ubiikkiyhteiskunnassa 2008 tuonut esiin käsitteen simplismi. Mitä monimutkaisemmaksi yhteiskuntamme kehittyy sitä enemmän tarvitsemme kahta asiaa; yhä pidemmälle menevää erikoisosaamista sekä entistä parempaa ymmärrystä kokonaisuuksista. Simplismin periaatteisiin kuuluu poisrajaaminen, unohda!, loisiminen, ole keskinkertainen ollaksesi huippu, käytä simppeliyskonsultteja. Tämä viimeinen periaate on juuri se, missä kirjastot voivat näyttää kyntensä. Yhteiskunnan monimutkaistuminen pakottaa ihmisiä löytämään ratkaisuja ongelmaan, jossa oletetaan, että jokainen on joka alan asiantuntija. Sellaisia ihmisiä ei kuitenkaan ole. ”On hyväksyttävä se, että monimutkaisessa maailmassa olemme diletantteja lähes joka asiassa. Jotta voisimme edes kohtuullisesti keskittyä jollekin kapealle pätevyysalueelle, meidän on luotettava siihen, että muiden alueiden asiantuntijat osaavat omat hommansa. Ja tarvittaessa käytettävä heitä simppeliyskonsultteina (Mannermaa 2008, 114.)

Haluan olla tällainen simppeliyskonsultti.
Tuo Mannermaan kirja on muutenkin hyvin mielenkiintoinen.Suosittelen.
http://www.helmet.fi/search*fin/X?SEARCH=jokuveli